Merikotka ja varis

Olimme ankkurissa suojaisessa lahdessa. Saari ympärillä oli aika iso. Siellä oli kallioita ja niittyjä, vain vähän puita. Saarella ei asunut kukaan, ja se oli nykyään ulkoilualuetta, johon sai tulla retkeilemään.
Saarella oli hauska nimi: Sydänsaari, norjaksi Hjärtöya. Ehkä nimi oli annettu hieman sydämenmuotoisen ankkurilahden vuoksi.

Manta ankkurissa Sydänsaarella.

Kauan, yli tuhat vuotta sitten, Sydänsaarella asui ihmisiä. Me kutsumme heitä nyt viikingeiksi, mutta en tiedä miksi he itseään kutsuivat. Myöhemmin saarelle muutti norjalaisia. Heillä oli lampaita ja lehmiä, joille riitti hyvin ruokaa useista niityistä.

Yhtenä aamuna, kun olin juuri mittaamassa kahvia keittimeen, katsoin ulos veneen ikkunasta: merikotka istui viereisellä kalliolla! Varis yritti olla sen kaveri, pomppi ja hyppi kotkan ympärillä.  Kotka ei näyttänyt välittävän variksesta. Tiedätte kai, että merikotkan vartalo on lähes metrin mittainen ja sen siipienväli on noin kaksi ja puoli metriä! Varis näytti aika pieneltä. Lopulta kotka nousi siivilleen ja hävisi kallion taakse. Varis seurasi sitä.