6.1.2014

Varakaput Mantalla jouluna

Joulun ja Uuden Vuoden aikaan Mantalla oli kaksi vierailevaa varakapua. Oli kuitenkin tehty selväksi, että veneessä Kapu määrää - jopa iskää! Se kyllä hieman ihmetytti varakapuja.

Varakapu Arttu toimi tähystäjänä ja varakapu Atte kartanlukijana.  He saivat myös ohjata ja kalastaa.



Varakaput ovat innokkaita kalastajia. Saaliiksi tuli tunnistamattomia pikkukaloja, kunnes koukkuun jäi ruma, pieni kala, jolla oli kolmepiikkinen musta etuselkäevä. Kapu meni irrottamaan kalaa koukusta ja selkäevän piikit pistivät häntä kipeästi sormeen. Ai! Myöhemmin wikipediasta selvisi, että kala oli pikkulouhikala (Echiichthys vipera). Se on myrkyllinen, mutta ei vaarallinen. Kala elää Itä-Atlantilla ja Välimeressä. Kalan pistos sattuu noin puolen tunnin ajan.

Paluumatkalla saatiin kuitenkin kunnon kalansaalis! Kapun uusi kela vinkaisi, Antti kelasi siiman sisään ja Kapu koukkasi ison tonnikalan kalakoukulla veneeseen. Olipa hieno päätös merimatkalle! Seuraavana päivänä kala syötiin ja siitä riitti hyvin koko porukalle, vaikka meitä oli yhteensä seitsemän.
Varakaput saivat tonnikalan pyrstön muistoksi kotiin.

Myrkyllinen pikkulouhikala tarttui varakapujen koukkuun.
Se on noin kymmensenttinen sintti, jonka kolme ensimmäistä
eväpiikkiä ovat myrkyllisiä. Myrkky ei ole ihmiselle vaarallinen.

Tonnikalasaalis kruunasi meripäivän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.