Sademetsän eläimiä

Brasilian saarilla kasvaa sademetsää, joka on tiheää ja vehmasta. Metsässä on paljon erilaisia puu- ja kasvilajeja, joista minä tunnistin vain bambun ja palmun. Sademetsä tarvitsee nimensä mukaan paljon sadetta, ja niin täällä sataakin monta kertaa viikossa. Ilman polkuja metsässä olisi vaikea liikkua, mutta löysimme kahdelta saarelta kulkukelpoisia reittejä.

Kävelimme metsässä ihan hiljaa, jotta näkisimme eläimiä. Välillä jossain rapisi ja yritimme nähdä tiheän kasvillisuuden läpi sen aiheuttajan. Vyötiäinen! Se kaivoi maasta jotain. Selkä oli meihin päin, joten näimme vain sen panssarin ja hännän. Toinen rapistelija oli iso lisko, ehkä leguaani. Sen pää on vähän samanlainen kuin käärmeellä, mutta sillä on jalat. Leguaanit olivat pelokkaita ja sellaisen nähdäkseen piti kävellä tosi hiljaa. Kerran näimme kilpikonnan, jolla oli punainen pää. Hiiitaaasti se kömpi polulta takaisin metsään.

Maakilpikonna.

Lisko pelkää ihmistä.

Yhtäkkiä alkoi kova mekastus. Päämme yläpuolella puissa oli apinoita! Ne olivat sellaisia Peppi Pitkätossun herra Tossavaisen kokoisia ja niillä oli pitkä raidallinen häntä ja valkoiset viikset. Ne säksättivät meille.

Tällaisia apinoita näimme Brasilian sademetsässä.

 

Kuulimme myös isojen apinoiden kovaäänistä mölyä, mutta emme nähneet mitään. Ne olivat mölyapinoita, jotka pitävät yhteyttä kovalla äänellä, koska tiheässä metsässä apinat eivät aina näe toisiaan. Mölyapinan ääni voi kuulua jopa viiden kilometrin päähän.

Mölyapinat syövät pähkinöitä, silmuja ja lehtiä.
(Kuva wikipedia)

Neptunuksen kaste

Manta ylitti päiväntasaajan ja siirtyi eteläiselle pallonpuoliskolle kohdassa 25 astetta 21 minuuttia läntistä pituutta. Se oli meille kolmas kerta, kun ylitimme päiväntasaajan eli "linjan". Aiemmat kaksi kertaa tapahtuivat Tyynellä valtamerellä yli 10 vuotta sitten.

Ensimmäinen päiväntasaajan ylitys on purjehtijalle tärkeä saavutus. Silloin saa merenjumala Neptunuksen kasteen ja voi sanoa olevansa todellinen merenkulkija. No, kaste on tietysti leikkimielinen perinne, joka on saanut alkunsa sota- ja kauppalaivoilla.

Kasteseremonian voi jokainen toteuttaa mielensä ja mielikuvituksensa mukaan. Aikoinaan laivoilla seremoniaan osallistui Neptunuksen lisäksi muun muassa lääkäri, jonka sekoittama "lääke", pahanmakuinen juoma oli kulautettava kurkkuun. Varsinainen kastaminen tapahtui upottamalla pää vesisaaviin. Ei aina niin hauskaa.

Meidän ensimmäinen päiväntasaajan ylityksemme tapahtui Tyynellä valtamerellä vuonna 2002. Se olikin todellinen valtamerikaste, sillä Auli joutui uimaan päiväntasaajan yli roikkuen köyden varassa veneen perässä. Kapu ei saanut mennä veteen, vaan hänen piti vahtia näkyikö lähistöllä haikaloja. Silloin ei tuullut, joten uiminen oli ihan miellyttävä kaste.

Kapun kaste oli hikisempi. Neptunus määräsi hänet pukeutumaan pipoon, kaulaliinaan ja hanskoihin sekä ottamaan lumilaudan esiin ja teroittamaan sen kantit. Neptunuksen meille määräämä lääkejuoma maistui kitkerältä ja siitä tuli hieman pyörryttävä olo.

Tarkkaan ottaen ylitimme päiväntasaajan läntisellä pituuspiirillä kohdassa 88 astetta 38 minuuttia. Olimme matkalla pohjoisesta etelään.

Vuonna 2003 purjehdimme eteläiseltä pallonpuoliskolta pohjoiselle. Päiväntasaajan ylitys tapahtui pituuspiirillä 147 astetta 52 minuuttia läntistä pituutta. Neptunus ei enää määrännyt lääkettä, joten sallimme itsellemme hyvänmakuista juomaa ylityksen kunniaksi.

Kolmas päiväntasaajan ylityksemme tapahtuikin sitten Mantan matkalla syyskuussa tänä vuonna (2014), juuri syyspäivän tasauksen aikaan. Auli nukkui ja Hanski oli vahtivuorossa, joten mitään seremonioita ei vietetty. Olimmehan jo kokeneita Neptunuksen väkeä.

Löydätkö ylityskohdat kartalta? Pituuspiirit ovat:

25° 21' L

88° 38' L

147°52' L

Syyspäivän tasauksena Aurinko on suoraan päiväntasaajan yläpuolella. Tästä eteenpäin eteläinen pallonpuolisko on kallistuneena aurinkoon päin eli aurinko ikäänkuin siirtyy etelään. Kun pohjoisella pallonpuoliskolla on syksy ja talvi, on eteläisellä puoliskolla kevät ja kesä. Kun Suomessa vietetään joulua, on meillä Patagoniassa keskikesä!

Kun vaihtaa pallonpuoliskolta toiselle, täytyy muistaa lukea sääkarttaa uudella tavalla. Tuuli pyörii matala- ja korkeapaineessa eri suuntaan riippuen siitä, ollaanko pohjoisella vai eteläisellä pallonpuoliskolla.

Pohjoisella pallonpuoliskolla matalapaineessa tuulee vastapäivään, korkeapaineessa myötäpäivään (kuin kello).

Eteläisellä pallonpuoliskolla matalapainessa tuulee myötäpäivään (kuin kello) ja korkeapaineessa tuulee vastapäivään.

Kap Verde

Mantan matka jatkui syyskuussa, kun purjehdimme Kanariansaarilta Kap Verdelle. Matkan pituus oli 860 meripeninkulmaa. Tiedätkö paljonko se on kilometreissä? Aikaa kului 6 päivää.

Kap Verde on samanlainen tuliperäinen saaristo kuin Kanariansaaret. Kap Verden saaristoon kuuluu 15 saarta, joista kymmenellä asuu ihmisiä. Yhteensä saarilla asuu puoli miljoon asukasta, saman verran kuin Helsingissä. Kap Verde on oma valtionsa.

Täällä sataa tosi harvoin ja siksi maisema on kivinen. Missään ei näy metsiä, niittyjä tai peltoja. Melkein kaikki ruoka on tuotava muualta, mutta jonkun verran täällä viljellään banaaneja, kurpitsaa, porkkanoita ja tomaatteja.

Vietimme reilun viikon Sao Vicenten saarella Mindelon kaupungissa.

Seuraavaksi on edessä tosi pitkä purjehdus Brasiliaan. Jos emme pysähdy matkan varrella, kertyy etäisyyttä Rio de Janeiroon noin 2600 meripeninkulmaa. Purjehdus kestää kolme viikkoa - se on pitkä aika meidänkin mielestä. Toivottavasti saamme kalaa merestä, muuten on tylsää syödä purkkiruokaa niin kauan.

Kap Verde sijaitsee Afrikan rannikon lähellä.
Vihreä on Brasilia. Matka kulkee päiväntasaajan poikki.

Yökalassa

Mantan merimatka keskeytyi kesän ajaksi, kun lensimme (heh, lentokoneella tietenkin) Suomeen. Täällä odotti kivaa tekemistä, muun muassa matka Artun kanssa Lappiin, Ylläksen Äkäslompolon Röhkömukkaan, jotka kutsumme lyhyesti Röhköksi.

Arttu kertoo junamatkasta:


Matka pikajunalla Helsingistä Kemiin


Koska tähän aikaan ei mene junia Helsingistä Kolariin, niin piti mennä Kemijärvelle menevällä junalla ja jäädä Kemissä pois. Kemissä piti jäädä odotamaan linja-autoa. Se oli tylsää, koska aamulla oli kylmä, väsytti ja ei ollut MITÄÄN tekemistä. Ja kun vihdoin pääsin linja-autoon niin matka oli pitkästyttävä. Ensin mentiin Haaparantaan joka oli Ruotsin puolella. Sitten mentiin Tornioon ja se kesti ERITTÄIN KAUAN. Sitten mentiin Ylitornioon ja sekin kesti ERITTÄIN KAUAN . Sitten mentiin Pelloon ja se kesti VIELÄ KAUEMMIN. Ja vihdoin saavuttiin Röhköön.

Juna saapui Kemiin kello 6.19 ja linja-auto lähti kello 6.56.

 Ylläksellä on koko ajan päivä. Aurinko nousi 28. toukokuuta ja se laskee vasta heinäkuun 16. päivä. Sitä piti juhlistaa menemällä yökalaan Kesänkijärvelle. Soudimme kaksi kilometriä pitkän järven toiseen päähän, nousimme maihin, teimme tulet ja paistoimme makkaraa. Kello oli yksi yöllä. Kuukkelit ja lapintiaiset olivat jo nukkumassa eli kukaan ei tullut kerjäämään makupalaa. Sitten lähdimme soutamaan takaisin ja silloin nappasi! Vieheeseen tarttui hauki, jonka Arttu nosti näppärästi veneeseen ilman haavia. Hauet ovat juuri kuteneet ja ne ovat tosi nälkäisiä.  Olipa onnistunut yökalareissu. Nukkumaan menimme kello puoli kolme.

Aurinko paistaa yöllä Kellostapulin laelle.

Makkaranpaisto keskellä yötä Kesängin laavulla.

Hauki tuli! Päivällä Arttu sai kirjolohen, joita on istutettu järveen.
Kalastusluvan saa ostettua kännykällä.

Vihellyskieli ja seiväsloikka

Pahoittelut, että olen ollut laiska enkä ole kirjoittanut mitään blogiin. Pingviini on kyllä moittinut minua siitä.

Olemme olleet kohta kolme kuukautta Kanariansaarilla ja vierailleet näillä viidellä saarella: La Palma, Gomera, Teneriffa, Lanzarote ja Gran Kanaria. Yhteensä Kanariansaariin kuuluu seitsemän saarta ja kaikki ovat syntyneet vedenalaisista tulivuoren purkauksista miljoonia vuosia sitten. Saarten maasto on vaikeakulkuista, täällä on syviä rotkoja, jyrkkiä vuorenseinämiä ja korkeita huippuja.

Mantan reitti Kanariansaarilla. Tiedätkö miksi Teneriffa-Lanzarote osuudella on mutka?

Ennen kuin espanjalaiset valloittivat Kanariansaaret 1400-luvulla, täällä asui Pohjois-Afrikasta tulleita berbereitä. He alkoivat viestiä viheltämällä, mistä kehittyi vihellyskieli, silbo. Sitä opetetaan nykyään Gomeran koululaisille, mutta kovin moni ei enää vihellyskieltä osaa. Silbo on oikea kieli, siinä on vokaaleja ja konsonantteja. Oikeastaan mitä tahansa kieltä (vaikkapa suomea) pystyy "puhumaan" vihellyskielellä, kun muuttaa sanat vislaukseksi.

Tästä linkistä voi kuunnella silboa espanjaksi.

Vihellys kantautuu jopa 3-5 kilometrin päähän. Pienellä Gomeran saarella pystyttiin puolessa tunnissa välittämään tärkeä viesti kaikille saarelaisille eri puolille. Ennen kännyköitä silbo oli tosi kätevä ja nopea tapa "jutella". Näillä saarilla ei ollut helppo mennä tapaamaan naapuria, kun välissä saattoi olla syvä rotko, jonka ylittämiseen olisi kulunut useita tunteja.

 

Hanski Tauro-vuoren laella (1200 m). Alhaalla kylä, johon vihellys kuuluisi hyvin.

Koska liikkuminen rotkoissa ja kivikoissa oli kävellen hankalaa, berberit alkoivat käyttää pitkää seivästä apuna. Sen varassa saattoi hypätä vaikean paikan yli tai liukua alas korkealta kiveltä. Nykyään seiväshyppely on harrastus.

Nykyään seipään avulla liikutaan harrastuksena.

 

Varakaput Mantalla jouluna

Joulun ja Uuden Vuoden aikaan Mantalla oli kaksi vierailevaa varakapua. Oli kuitenkin tehty selväksi, että veneessä Kapu määrää - jopa iskää! Se kyllä hieman ihmetytti varakapuja.

Varakapu Arttu toimi tähystäjänä ja varakapu Atte kartanlukijana.  He saivat myös ohjata ja kalastaa.

 

Varakaput ovat innokkaita kalastajia. Saaliiksi tuli tunnistamattomia pikkukaloja, kunnes koukkuun jäi ruma, pieni kala, jolla oli kolmepiikkinen musta etuselkäevä. Kapu meni irrottamaan kalaa koukusta ja selkäevän piikit pistivät häntä kipeästi sormeen. Ai! Myöhemmin wikipediasta selvisi, että kala oli pikkulouhikala (Echiichthys vipera). Se on myrkyllinen, mutta ei vaarallinen. Kala elää Itä-Atlantilla ja Välimeressä. Kalan pistos sattuu noin puolen tunnin ajan.

Paluumatkalla saatiin kuitenkin kunnon kalansaalis! Kapun uusi kela vinkaisi, Antti kelasi siiman sisään ja Kapu koukkasi ison tonnikalan kalakoukulla veneeseen. Olipa hieno päätös merimatkalle! Seuraavana päivänä kala syötiin ja siitä riitti hyvin koko porukalle, vaikka meitä oli yhteensä seitsemän.

Varakaput saivat tonnikalan pyrstön muistoksi kotiin.

Myrkyllinen pikkulouhikala tarttui varakapujen koukkuun.
Se on noin kymmensenttinen sintti, jonka kolme ensimmäistä
eväpiikkiä ovat myrkyllisiä. Myrkky ei ole ihmiselle vaarallinen.

Tonnikalasaalis kruunasi meripäivän!