Leijona liittyi miehistöön

Mantan miehistö sai eilen täydennystä, kun pikkuleijona saapui Suomesta. Rohkea leijona on hyvä lisäys pingviinin ja jääkarhun joukkoon, kun suuntaamme Etelämantereelle. Leijona oli hyvin varustautunut: pipo päässä, pelastusliivit päällä ja passi kaulassa. Matka Suomesta oli pitkä, mutta se meni hyvin, ja nyt Leijona on jo tottunut Tulimaan aikaan.

Pingviini otti leijonan heti siipensä suojaan.

Pikkuleijonalla oli korkkipelastusliivit.

Jalka ruokapöydällä

Kap Horn on Etelä-Amerikan eteläisimmän saaren kärki. Sen ohi purjehtiminen on uroteko, sillä merellä on usein hyvin paha keli. Tuulee kovaa ja aallot ovat hirmuisia. Kesälläkin saattaa sataa lunta, räntää tai rakeita.

Ennen kuin Panaman kanava rakennettiin vuonna 1914, purjelaivat joutuivat kulkemaan tätä reittiä Atlantin ja Tyynenmeren välillä. Moni laiva haaksirikkoutui Kap Hornin vesille, sillä kartat olivat epätarkkoja ja säätilaa ei osattu ennakoida. Nykyään Kap Hornin voi kiertää huvikseen hyvässä säässä. Niin mekin teimme 25. lokakuuta.

Manta purjehtii Kap Hornin ohi idästä länteen.
(Kuva: Jean-Luc Sigaud)

Kun on kiertänyt Kap Hornin, saa tiettyjä merenkulkijoiden erivapauksia. Saamme syödä toinen jalka ruokapöydällä. Hm, en tiedä tulenko käyttämään tätä oikeutta, kuulostaa hankalalta. Saamme käyttää kultaista rengasta korvassa. Minulla on korvassa jo reikä, siihen on helppo laittaa koru. Kapu ei ole kertonut, aikooko hän pistää reiän korvaan. Vanhojen tarinoiden mukaan Kap Hornin kiertäneet merimiehet saivat myös pissiä vastatuuleen. Luulen, että tämä on kateellisten keksimä juttu, koska kuka nyt haluaisi tehdä näin. Jos et tiedä kuinka siinä käy, yritäpä sylkäistä vastatuuleen! Sitä paitsi laidan yli pissiminen on vaarallista eikä sitä ole lupa Mantassa tehdä.

Nykypurjehtijoille on tärkeä ottaa selfie Kap Hornilla.

Teimme Kap Hornin purjehduksen Puerto Williamsista käsin.
Matkaa kertyi yhteensä 200 meripeninkulmaa.

Pingviinit

Kävin pingviinien saarella retkellä. Pingviinit ovat hauskoja. Niillä on surkastuneet siivet, joille ei pääse ilmaan, mutta veden alla siiventyngistä on hyötyä. Pingviinit ovat nopeita uimaan ja hyviä sukeltamaan. Kuivalla maalla niiden täytyy kävellä. Ne vaappuvat kävellessään, hypähtävät joskus. Saarella asui Magallan-pingvinejä ja Kalliotöyhtöpingviinejä, joiden nimi on englanniksi rockhopper eli kivihyppääjä. Kummatkin lajit ulotuttuvat minua polveen eli ovat noin 50-60 cm korkeita. Antarktiksella on isoja, melkein ihmisen kokoisia pingviinejä.

Pingviinien poikaset olivat jo niin isoja, että kohta ne lähtevät merelle. Ne eivät voi mennä veteen ennen kuin niiden sulkaturkki on muuttunut pörröisen untuvaisesta sulkiin, jotka suojaavat vedeltä.

Magallanpingviinit menossa rannalle.

Kiven yli on hankala kävellä.

Pingviineillä on pesäkolo maassa. Magallanpingviini hautoo munaa melkein kuukauden.

Poikanen.

Punaiset läiskät ihossa auttavat tasaamaan lämpötilaa, pingviini hikoilee
läiskän kautta. Toinen tapa viilentyä on hengittää nopeasti tai levittää siivet ja
tuulettaa kainaloita.

Tämä tyyppi asui rappiotalossa.

Kalliotöyhtöpingviinillä on keltaiset kulmakarvat.

Poikanen odottaa ruokaa nokka auki.

Aikuinen ja poikanen. Niillä on erilainen sulkaturkki.