2.6.2013

Koti veneessä

Tässä blogissa kerron purjeveneestä nimeltä Manta. Veneessä asuvat minun lisäkseni Kapu, Pingviini, Jääkarhu ja Poikanen.

Kaikki ovat kokeneita merenkulkijoita, varsinkin Kapu ja jääkarhut. Karhut näyttävätkin jo vähän nuhjaantuneilta, eikö vain?

Mutta on Pingviinikin aikamoisen kokenut. Se on purjehtinut maapallon toiselle puolelle ja takaisin. Suomesta katsottuna maapallon vastakkaisella puolella sijaitsee Uusi-Seelanti. Siellä asuu pieniä sinisiä pingviinejä.

Liikennemerkki Uudessa-Seelannissa varoittaa:
"Hidasta, pingviinit ylittävät tien!"

Varsinkin Pingviini odottaa innokkaasti kohta alkavaa seikkailua, koska nyt se pääsee isojen pingviinien maahan kauas etelään. Jääkarhut ovat jo kaksi kertaa päässeet jääkarhujen valtakuntaan Huippuvuorille. Luonnossa pingviinit ja jääkarhut elävät kaukana toisistaan: jääkarhut pohjoisella pallonpuoliskolla ja pingviinit eteläisellä pallonpuoliskolla. Yhdessä ne voivat elää vain leikisti - niin kuin Manta-veneessä.

Matka pingviinien maahan kestää monta vuotta, koska purjevene liikkuu hitaasti. Vauhti on noin 10 kilometriä tunnissa, sellainen polkupyörävauhti. Reitin varrella on monta maata ja paikkaa: Norja, Skotlanti, Irlanti, Portugali, Kanarian saaret. Löydätkö ne kartasta?

Purjevene Manta on 12 metriä pitkä. Siinä on yksi masto eli se on sluuppi.
(Kaksimastoinen pursi on ketsi - eikä tämä ole vitsi!)


1 kommentti:

  1. Nuu: Rakas pappa. Terveisiä.

    Miikku: Minulla on terveisiä papalle, pappa on minun ystäväni, jäpikät on hassuja ja eriskummallisia ja he ovat herttaisia ja niin nopeita juoksemaan ja kaikkia sellaisia juttuja ja terveisiä papalle. Minulla on sellainen tunne että Auli mummilla on hauskaa ja naurusuu ja hauskaa ja iloinen mieli terveisin isi ja nuu ja äiti ja miikku.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.